LTP:n autonkuljettajana ja varaluottamusmiehenä toimiva Niina Ala-Herttuala oli Kovasen palveluksessa vuodesta 2004 lähtien, ja LTP Groupin ja Kovanen Logisticsin yhdistymisen myötä siirtyi LTP:n palvelukseen loppuvuodesta 2017.

Niinan työpäivä alkaa klo 05.00 järjestämällä paperit oikeaan järjestykseen ennen auton lastaamista. Kuormia tulee päivässä 1–3, joita hän jakaa pääasiassa Tampereen keskustan ravintoloihin, päiväkoteihin ja kouluihin. Tätä lenkkiä hän kutsuu myös nimellä City2.

Ala-Herttuala pitää kovasti työstään LTP:n autonkuljettajana.

“Vaikka työ on fyysisesti raskasta niin pidän työstäni, koska tykkään ajamisesta ja asiakaspalvelusta. Kuljettajan työ on yhtä lailla asiakaspalvelua kuin kaupan myyjänkin työ. Kuljettaja saa kuitenkin olla välillä itsekseen omien ajatustensa kanssa”, hän sanoo.

Vakaa työtilanne ja hyvä ilmapiiri tuovat iloa päivään

Ala-Herttuala kehuu LTP:n työilmapiiriä ja “eteenpäin mennään” -asennetta.

“Meillä on hyvä työilmapiiri ja hyvät työkaverit. Vaikka kaikilla on kiire, niin apua tai neuvoa saa aina. Arvostan sitä, että työtilanne on vakaa eikä ole jatkuvasti esimerkiksi yt-neuvotteluja, ja työpaikalla on positiivinen asenne tulevaisuutta ajatellen”, kertoo Ala-Herttuala.

Hän arvostaa myös kaluston hyvää huolenpitoa ja sujuvaa palkanmaksua.

“Meille maksetaan palkat työehtosopimuksen mukaan, mikä on hyvä asia, sillä muilla samalla alalla työskentelevillä se ei ole itsestäänselvyys”, hän lisää.

Hyvä kuljettaja kantaa vastuun työstään

Ala-Herttualan mukaan hyvä kuljettaja on tarkka, ystävällinen, kohtelias ja asiakaspalveluhenkinen.

“Hyvä kuljettaja on sellainen, joka kantaa vastuuta työstään eikä jätä esimerkiksi tyhjiä palautusyksiköitä muiden harteille, jos tietää että ei ole menossa siihen paikkaan seuraavana päivänä”, Ala-Herttuala sanoo.

Niinan mielestä tärkeää on myös auton siistinä pitäminen ja huoltaminen tarpeen vaatiessa.

“Hyvä kuljettaja pitää autonsa siistinä ja kunnossa. Ja jos on sellainen vika, jota ei itse osaa korjata, niin voi pyytää apua työkavereilta tai kalustovastaavalta”, hän summaa.