Vaikka olemme jo pitkällä maaliskuussa, on aika palata hiukan vielä vuoteen 2018. Viime vuosi elettiin pitkälti vielä yrityskaupan jälkeisissä tunnelmissa.

Toteutimme syksyllä työyhteisökyselyn. Kiitos kaikille, että vastasitte kyselyyn. Saimme siitä arvokasta tietoa. Toiminnan kehitys on LTP Groupilla tärkeää, ja mikä tärkeintä asiat myös menevät eteenpäin.

Saimme monia positiivisia asioita alulle. Muutoksiin vastaaminen ja ketteryys ovat tärkeitä asioita meidän kaltaiselle yritykselle.

Kommunikointi on avainlääke tiedonkulkuun

Viime vuoden teema oli selkeästi sisäinen kehittyminen. Uusiuduimme johtoryhmän tasolla hyvin paljon, ja keskityimme johtamiseen ja vahvemman organisaation rakentamiseen.

Konkreettinen esimerkki asioiden etenemisestä on johtamisjärjestelmien käyttöönotto − LTP Logisticsille ja Cargolle palkattiin uudet avainjohtajat. Johtamisjärjestelmiä ja palaverikäytäntöjä myös uudistettiin. Niiden kautta tieto kulkee nopeammin ja kaikkiin suuntiin.

Tärkeät teemat tälle vuodelle ovat yrityskulttuurin yhtenäistäminen ja toiminnan kehittäminen. Olemme käyneet kiinni tehokkuuteen ja sisältöön, ja pyrimme ylläpitämään asetelmaa ja kehittämään prosesseja.

Kehittämällä yrityskulttuuria, se yhtenäistyy ja puhutaan asioista samoilla nimillä. Tämä on toiminnan kehittämisen yksi lähtökohta. Toivomme jatkossakin, että avoin kommunikointi toimii. Näin pystymme reagoimaan kehitysideoihin.

LTP Groupilla on mielestäni innostunut ilmapiiri. Arvostan meillä eteenpäin suuntautuvaa työskentelyasennetta, josta itsekin saan virtaa päivittäin.

Kiitos kaikille hyvästä asenteesta ja jatketaan kehittämisen tiellä!

Matti Tuominen
LTP Group Oy
toimitusjohtaja