Jenna Teppo toimii LTP Groupilla talous- ja palkkahallinnon koordinaattorina. Teppo aloitti LTP:llä työskentelyn toukokuussa 2018.

”Olen tehnyt taloushallinnon töitä kuutisen vuotta, mutta työskentelen nyt ensimmäistä kertaa logistiikan parissa. Näissä hommissa parasta on ollut tutustua erilaisiin yrityksiin ja toimintatapoihin”, sanoo Teppo.

Tepon tyypilliseen päivään kuuluvat erilaiset palkka- ja henkilöstöhallinnon tehtävät.

”Hoidan tällä hetkellä LTP Logisticsin ja LTP Cargon palkkahallintoa. Teen yhteistyötä taloustiimimme, muun hallinnon ja esimerkiksi esimiesten kanssa. Vastaan ja autan kaikkia työntekijöitä palkanmaksuun liittyvissä kysymyksissä”, kertoo Teppo työstään.

Teppo on mukana myös erilaisissa HR-tehtävissä ja -projekteissa. LTP:llä hänet on otettu innolla mukaan tiimiin.

”Mukavinta on ollut hyvä taloustiimimme ja se, kuinka minut on otettu ihanasti osaksi työyhteisöä. Haluaisin oppia tuntemaan vielä useampia”, sanoo Teppo ja rohkaisee työkavereita tulemaan rohkeasti juttusille.

LTP Groupin työyhteisössä on hyvä tunnelma

Teppo arvostaa LTP Groupilla eteenpäin suuntautuvaa työskentelyasennetta. Hän kertoo LTP:llä olevan hyvä kuhina päivittäin.

”LTP Groupilla on tiedossa erilaisia kehityshankkeita. Niitä odotan innolla myös”,sanoo Teppo.

Teppo opiskelee työn ohella tradenomiksi.

”Työn ja opiskelun ohella harrastan suomenlapinkoirani kanssa agilitya ja Kaverikoira-vapaaehtoistoimintaa”, kertoo Teppo.